Tupakkaa vaan menee. Rahat kuluu. Onneksi Pertsa tuo Pietarista kartongin joka maksaa vaan vitosen. Huomenna menen parturiin. Olen halunnut siilitukan jo sivarista asti, ja nyt sen aion ottaa. Jännää.
Syyllisyys kalvaa vieläkin sisintäni... Polliisi sanoo että minun on ajettava hiljempaa, mutta kaasujalan hillitseminen ei ole minulle helppoa.
Yritän parhaani mukaan unohtaa. Voi kun se olisikin niin helppoa... Kameratolpan kuvat voisi vain deletoida. Voisi vain kumittaa pois oman naamataulun. Mutta ei voi. Se ei ole tässä yhteiskunnassa mahdollista. Pitää vaan yrittää hyväksyä, että se on tapahtunut. Se on mennyttä jo, miksi sitä enää murehtimaan.. Niinpä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti